Yritys

Teknorakennus Oy

Teknorakennus Oy on 1990 perustettu oululainen sisärakentamiseen erikoistunut rakennusliike. Toimitamme muun muassa sisäkatot, väliseinät, sisäverhoukset ja akustoinnit materiaaleineen paikoilleen asennettuina toivomanne aikataulun mukaisesti. Mikäli haluatte kuitenkin asentaa tuotteet itse, palvelemme teitä myös edellä mainittujen osa-alueiden materiaalimyyjänä ja varastoimme laajan valikoiman akustiikkatuotteita ja niihin liittyviä asennustarvikkeita. Toimistomme ja varastomme sijaitsee Oulussa, mutta toimimme myös koko Suomen alueella.

Käytämme kohteissamme vain hyviksi havaittuja materiaaleja ja luotettavia toimittajia. Panostamme laatuun, mutta pyrimme olemaan hinnaltamme kilpailukykyisiä.

Toimintamme aikana olemme toimittaneet esimerkiksi sisäkattoja viiteen eri maahan yhteensä yli kolme miljoonaa neliömetriä ja väliseiniä yli kaksisataatuhatta neliömetriä. Lisäksi olemme rakentaneet asuntoja, toimitiloja, halleja ja huviloita; olemme tehneet erilaisia sisustusurakoita, tilajärjestelyjä, akustointeja, äänenerityksiä yms. tilaajan tarpeen mukaan; toimintamme on asiakaslähtöistä.

Vuonna 2019 yrityksen omistuspohjaa laajennettiin ja uusina yrittäjinä aloittivat Antti Kivelä ja Jyrki Huotari. Teuvo Äijälä siirtyi asteittain sivuun vetovastuusta, mutta jatkaa yrityksen taustalla osaomistajana. Yrityksen toiminta ja henkilöstö säilyivät ennallaan.

Ajankohtaista